JUOKSUSELOSTUKSET
VIEREMÄN YLÄ-SAVON HIPPOKSEN RAVEISTA 1.8.2008
OLOSUHTEET: Kesäisen hyvät
Lähtö 1
Rutinoimattomat mutta lahjakkaat
nelivuotiaat hoviarilaiset Jonkkari ja Lento-Milla veivät kaksoisvoiton ennen
hurjasti alun laukkansa paikannutta Vinsleriä.
JONKKARI voitti keulasta selvästi.
LENTO-MILLA lähti 4.ulkoa 900 jäljellä kolmannelle radalle ja kiersi hyvin
toiseksi. VINSLERI jäi paljon lähtösuoran laukassa ja tavoitti muut 900
jäljellä. Pääsi kirimään vapaasti vasta loppusuoralle tultaessa, mutta lopetti
lujaa kolmanneksi. SAKU-SANTERI riitti johtavan takaa neljänneksi. VIRIURO oli
4.sisältä viides. KULTAUS kiersi kolmatta rataa kuolemanpaikalle 1700 jäljellä.
Näytti jo viimeisellä takasuoralla saavan otteen keulahevosesta, mutta laukkasi
400 jäljellä. Jäi kuudenneksi, vaikka tuli vielä asiallisesti perille. PERTUN
RUUSA oli vaisu 3.sisältä. ERÄ-EERO laukkasi alkumatkalla ja lähti hänniltä
1100 jäljellä kolmannelle radalle. Ei kuitenkaan kyennyt parantamaan ja jäi
hännille. TOSI REPPURI kiersi kolmatta rataa ilman vetoapua, ja joutui pieneen
kolarinpoikaseen loppukaarteessa. Jäi kaiken epäonnen saattelemana hännille.
R.R.MARLIINA kärsi 2.ulkoa loppukaarteen kolarista ja laukkasi vielä 200
jäljellä hylkäykseen. TUISAN TYTTÖ oli tasainen 3.ulkoa ja laukkasi loppusuoran
alussa hylkäykseen. HISSUN SERI laukkasi lähdössä ja matkalla uudelleen, eikä
esittänyt ihmeitä.
Väliajat: 32,5/Jonkkari 35,5/sama
33,5/sama 32,5/sama
Lähtö 2
Mauri Jaaran menestyskulku alkoi
kolmevuotiaan Geronimo Kempin voitolla. Kookkaan ravurin tavoitteet ovat Jaaran
mukaan vasta tulevina vuosina.
GERONIMO KEMP voitti keulasta
helposti. SUE HORNLINE hyökkäsi 4.ulkoa 700 jäljellä kolmannelle radalle ja
huilasi loppukaarteessa 2.ulkoa. Kiri loppusuoralla toiseksi. Viimeiset 700
metriä 1.17,2. WARM BREEZE kamppaili kuolemanpaikalta kolmanneksi. FIRST
IMPRESSION eteni 3.sisältä enempiä kiertelemättä neljänneksi. BOULDER FAKIR
eteni 5.ulkoa enempiä kiertelemättä viidenneksi. FLOWER BLEND haparoi 2.sisällä
loppukaarteessa ja taipui kuudenneksi. LYSET yritti 4.sisältä kiriä ulkokautta
mutta ei jaksanut parantaa. LA TASCH laukkasi 5.sisältä 700 jäljellä ja menetti
pelin. CLEANING LADY oli vaisu 2.ulkoa. SPIDER BELINDA oli vaisu 3.ulkoa. ZACK
ja WILLOW GIRL laukkasivat alkumatkalla hylkäykseen.
Väliajat: 14,5/Geronimo Kemp 19/sama
21/sama 18,5/sama
Lähtö 3
Suosikkien riemukulku jatkui, kun
Henri Bollström ajoi Euro Novemberin pitävään piikkiin.
EUROPE NOVEMBER eteni 3.sisältä 1700
jäljellä keulaan, mistä piti helppoon voittoon. LITTLE BLACK jäi johtavan
taakse pussiin, mutta työntyi niukasti toiseksi. NO MORE CALLS hyökkäsi 2.ulkoa
600 jäljellä kolmannelle radalle ja pääsi pian kuolemanpaikalle, mistä jäi
aivan lopussa kolmanneksi. MY FAIR BLEND eteni 4.sisältä enempiä kiertelemättä
neljänneksi ennen perässään juossutta LITTLE STRONGERIA. LUCKY JUSTINE jäi
3.ulos pahoin pussiin viimeisellä takasuoralla, mutta lopetti
päätöspuolikkaalla sisäkautta asiallisesti kuudenneksi. MOMENT OF PEACE pysyi
6.sisältä/6.ulkoa hännillä. OURAY lähti hitaasti mutta nousi jo 1100 jäljellä
kolmannelle radalle. Jumputti siellä tasaisesti kunnes menetti pelin laukkaan
loppukaarteessa. RAYMOND’S KID oli 4.ulkona pussissa viimeisellä takasuoralla,
mutta ei vakuuttanut tilaa saatuaankaan. BENJAM DA CAPO taipui kuolemanpaikalta
päätöspuolikkaalla hännille. JOE’S MOODY BLUES nousi 3.sisältä 500 jäljellä
2.ulos, mutta oli vaisu. ENOLA GAY AWAY laukkasi 5.ulkoa 900 jäljellä
hylkäykseen.
Väliajat: 15,5/Europe November
18,5/sama 21/sama 15,5/sama
Lähtö 4
Antti Teivainen ajoi
viisivuotiaan Windbellin 2 400 euron arvoiseen Tammasarjan voittoon.
WINDBELL avasi voltin nelosradalta
vauhdikkaasti keulapaikalle, mistä irtosi helppoon voittoon. SWEET HUSTLE sai
2.ulkoa kiritilaa 50 jäljellä, mutta ennätti tuikkaamaan sisäkautta toiseksi.
ALMA ACTION nousi johtavan takaa 700 jäljellä kuolemanpaikalle, mistä jäi aivan
linjalla kolmanneksi. VANILLA NEWPORT tiputti 3.ulkoa päätöspuolikkaalla
sisäradalle, mutta ajautui pussiin. Laukkasi voimissaan päätössatasella ja jäi
neljänneksi. LARA CROFT juoksi ensimmäisen kaarteen lopun laukan jälkeen
6.ulkona, mistä kiri päätöspuolikkaalla asiallisesti viidenneksi. PATRICIA ROXX
eteni 5.sisältä päätöspuolikkaalla kuudenneksi. FLAMING GAME haparoi
ensimmäisessä kaarteessa mutta pääsi 3.sisälle, mistä hyytyi loppusuoralla
hännille. NELLI WOODLAND ei riittänyt 4.sisältä. SUMMER KATE nousi 6.sisältä
800 jäljellä kolmannen radan letkaan ja kohosi loppumatkasta vielä ulommas.
Ajautui noususta hakaukseen 200 jäljellä ja menetti pelin. PRINCESS ERICA
laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkäykseen. ISOLDE NARVA laukkasi
lähtösuoralla ja keskeytti. MINOQUE jäi kuolemanpaikalta 700 jäljellä 2.ulos,
mistä hyökkäsi 300 jäljellä kolmannelle radalle. Näytti etenevän kohti toista
sijaa, mutta laukkasi päätössatasella hylkäykseen. WINTO BLEND
laukkaili.
Väliajat: 17,5/Windbell 19/sama
18/sama 18/sama
Lähtö 5
Tiheästi kilpaileva Running Rose
aiheutti ravien viidennen peräkkäisen puhtaan keulavoiton ennen väkevän juoksun
tehnyttä Ridgehead Mathildaa. Ja niin ne jatkuivat Kervisen kinkerit myös
Vieremällä…
RUNNING ROSE eteni ensimmäisessä
kaarteessa keulaan, mistä piti varmaan voittoon. RIDGEHEAD MATHILDA kiersi
etusuoralla kuolemanpaikalle, mistä kamppaili hyvin toiseksi. TAIL TAI seurasi
2.ulkoa kolmanneksi. BLACK MAGIC SEA nousi 3.ulkoa 600 jäljellä kolmannelle
radalle ja kiri neljänneksi. BEST OF BIRDS nousi 4.sisältä 600 jäljellä
toiselle radalle ja kiri päätöspuolikkaalla kolmatta rataa pitkin viidenneksi.
FREIXENET NATURE nousi 3.sisältä päätöspuolikkaalla kohtuullisesti kuudenneksi.
SMOOTH BLENDER lähti lujaa kasiradalta ja pääsi pian johtavan taakse, mistä oli
vaisu päätöspuolikkaalla. INFINITE BONNIE lähti 4.ulkoa 600 jäljellä
kolmannelle radalle. Ei suuremmin edennyt ja menetti pelin lopullisesti
laukkaan vajaat 400 jäljellä. MILLSTONE’S ABLE ja ICE lähtivät lujaa matkaan,
mutta laukkasivat ensimmäisessä kaarteessa ahtaassa paikassa.
Väliajat: 13,5/Running Rose 17/sama
13,5/sama
Lähtö 6
Mauri Jaaran valmennustallin
toisen voiton tuonut tamma Tilde Silvio on luokkahevonen. Kahden kuukauden
tauko ja takarivi eivät estäneet Cartivet Meeting-karsinnan voittoa, joten
kuusivuotias on uuden menestyskulun alussa.
TILDE SILVIO kiersi 4.ulkoa
etusuoralla keulapaikalle, mistä piti lopussa hallittuun voittoon. HERO LEADER
nousi 3.ulkoa 800 jäljellä kolmannelle radalle ja pääsi 600 jäljellä
kuolemanpaikalle, mistä tuli hyvin perille asti toiseksi. WHAT A JACKPOT nousi
4.ulkoa 800 jäljellä kolmannelle radalle ja pääsi 600 jäljellä 2.ulos, mistä
kiri loppusuoralla kamppailuun toisesta sijasta. CANNON KATCORD nousi 5.ulkoa
800 jäljellä kiriin kolmannelle radalle ja punnersi asiallisesti perille asti
neljänneksi. COYOTE K.KEMP ajoi aktiivisesti kolmatta rataa pitkin eteenpäin ja
pääsi johtoon asti 1500 jäljellä. Luovutti paikkansa kierros jäljellä ja riitti
lopulta viidenneksi. AMOR PLEM avasi parhaiten, mutta juoksi lopulta 3.sisältä.
Riitti sieltä kuudenneksi. ULRIK LAUKKO nousi 4.sisältä viimeisellä
takasuoralla toiselle radalle ja kiri kohtuullisesti seitsemänneksi. HATCHET
MAN seuraili 5.sisältä kahdeksanneksi. FLOWER’S SEA peruutti alkumatkalla
6.ulos, mistä nousi viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle. Jäi vaikean
juoksun päätteeksi yhdeksänneksi. PROUDEST JAKE jäi 2.ulos pussiin viimeisellä
takasuoralla ja tippui viimeiseksi. Pääsi 500 jäljellä nousemaan kolmannelle
radalle, mutta ei vakuuttanut kirissään. WINDWANE jäi alussa kolmannelle
radalle ja pääsi vasta 1300 jäljellä kuolemanpaikalle. Antoi siitä jo 600
jäljellä periksi, joten oli juoksunkulkukin huomioon ottaen pettymys.
Väliajat: 15/Amor Plem 17/Coyote
K.Kemp 17,5/Tilde Silvio 13,5/sama
Lähtö 7
Onnettaren jatkuvasta syleilystä
nauttiva Antti Teivainen vei myös Ponsse-Ajon, kun Topek Teresa kiri vahvasti
toisesta parista ulkoa. Kotiradan Saga Blick lähes tuplasi voittosummansa
toisella sijalla.
TOPEK TERESA pääsi kuolemanpaikan
hevosen painuttua 400 jäljellä johtoon toiselle radalle ilman vetoapua, mistä
sai otteen 200 jäljellä ja lipui vahvasti varmaan voittoon. SAGA BLICK nousi
3.ulkoa 600 jäljellä kolmannelle radalle ja kiri vahvasti toiseksi. OONA CLOUD
nousi 5.sisältä 500 jäljellä 4.ulos, mistä kiri mukavasti kolmanneksi.
TIPTOPPER sai 4.sisältä kiritilaa vasta loppusuoralla ja lopetti terävästi
neljänneksi. BWT DYNAMITE jäi johtavan taakse pahoin pussiin ja sai vapaata
kiritilaa vasta viimeisillä kymmenillä metreillä. Lopetti vielä lujaa
viidenneksi, joten voimia jäi rutkasti käyttämättä. CANDY RAPPSON eteni
3.sisältä päätöspuolikkaalla enempiä kiertelemättä kuudenneksi. SWING KING
yritti 4.ulkoa kiriä ulkokautta mutta jäi seitsemänneksi. CHANCHY ROBERTTO
kiersi ensimmäisen takasuoran lopussa kuolemanpaikalle, mistä painui johtoon
400 jäljellä. Antoi kuitenkin periksi 200 jäljellä ja jäi lopulta
kahdeksanneksi. ROWHILL’S JUICE yritti 5.ulkoa parantaa kolmatta rataa pitkin,
mutta jäi kovassa porukassa ymmärrettävästi hännille. GEENA MERETT antoi
keulasta periksi loppukaarteessa. DREAM BELIVER laukkasi lähdössä hylkäykseen
ja ROCKING TOYLLE kävi samoin toisessa kaarteessa.
Väliajat: 18,5/Geena Merett 18/sama
15,5/sama 14,5/sama
Lähtö 8
Edellisissä starteissaan
epäonnesta kärsinyt Fast Company sai nyt kuin korvaukseksi onnekkaan juoksun.
Terävä lopetus toi sille ohjastaja Petteri Tuovisen iloksi hallitun voiton.
FAST COMPANY pääsi etenemään 4.ulkoa
toista rataa pitkin. Sai tilaa 150 jäljellä, ja ennätti vielä selvään voittoon.
HARDBOILED FACE taisteli kuolemanpaikalta toiseksi. TRIPLE CROWN pääsi
nousemaan 4.sisältä ulos vasta loppusuoran puolivälissä, mutta ennätti
kolmanneksi. FINGERSTALL kesti keulasta neljänneksi. HIPHOPPER nousi 2.ulkoa
500 jäljellä vetämään kolmannen radan jonoa, mutta tyytyi lopettamaan
tasaisesti viidenneksi. TEXAS FIRE jäi johtavan taakse pussiin. LADY LINNEA
nousi 3.sisältä loppukaarteessa suoraan kolmannelle radalle ja lopetti
kohtuullisesti seitsemänneksi. FIRMINO nousi 5.ulkoa 400 jäljellä kolmannelle
radalle, mutta ei kyennyt kahdeksatta sijaa parempaan. ZAPATA AX oli 3.ulkoa
yhdeksäs. LA ANITA laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkäykseen.
Väliajat: 16/Fingerstall 18,5/sama
22/sama 15/sama
Lähtö 9
Ravien vaikuttavin lopetus nosti
Paavo Lapin ja Tähti-Tinon troikkalähdön voittoon.
TÄHTI-TINO nousi 5.ulkoa
päätöspuolikkaalla selkään kolmannelle radalle. Sai vapaata kiritilaa vasta
loppusuoran alussa, mutta ennätti toivottomalta näyttäneistä asemista voittoon
aivan maalilinjalla. TÄHTIJOKKE pääsi tiputtamaan kolmannelta radalta 1300
jäljellä 3.ulos ja jatkoi pian 2.ulkona. Sai tilaa 200 jäljellä ja kiri
kärkeen. Menetti voiton aivan linjalla. VÄKKÄRÄLLÄ kamppaili kuolemanpaikalta
kolmanneksi. MANIERO pujotteli johtavan takaa maalisuoralla neljänneksi.
RINSSIEVERSTI eteni 3.sisältä maalisuoralla viidenneksi. JAANEN POIKA oli
3.ulkoa tasainen kuudes. IPATTI väsyi keulasta maalisuoralla seitsemänneksi.
SIRKKAUS laukkasi kolmannelta radalta väsyneenä 300 jäljellä ja jäi
kahdeksanneksi. KOMUN SÄLLI nousi 2.ulkoa 1100 jäljellä kolmannelle radalle,
mutta laukkaili pian hylkäykseen. LAHJUKSEN TIITUS laukkasi lähdössä
hylkäykseen, mutta juoksi sisäradalla perille asti. Ei yrittänyt parastaan,
mutta oli seitsemäntenä maalissa. MORIN PURA kiersi kolmatta rataa ilman
vetoapua ja laukkasi loppusuoran alussa väsyneenä hylkäykseen. SIRO-MOONIKA
laukkasi 4.ulkoa 400 jäljellä hylkäykseen.
Väliajat: 28/Ipatti 29,5/sama
26,5/sama
Lähtö 10
Illan viimeisen vei kuopiolainen
tamma Vokun Viesti.
VOKUN VIESTI kiersi johtoon
ensimmäisen takasuoran lopussa ja piti siitä hallittuun voittoon. MUISTON VILJO
oli kuolemanpaikalta vahva toinen. PIIAN INTO nousi 3.sisältä 600 jäljellä
2.ulos, mistä kiri loppusuoralla kolmanneksi. RILLAN LIKKA seurasi 2.sisältä
neljänneksi. K.ALPERTTI kiersi pitkään kolmatta rataa pitkin ja oli hyvä
viides. NOSTERI laukkasi 4.ulkoa 600 jäljellä ja tuli sitten kohtuullisesti
kuudenneksi. SAMANTERI oli takajoukosta tasainen seitsemäs. PURON TYTTÖ pysyi
koko matkan ajan häntäjoukossa. HETAN VÄLKE laukkasi lähdössä hylkäykseen.
SUIKUN KUKKA otti hyvin vauhtia mutta laukkaili hylkäykseen. RAVEL laukkasi
lähtöön ja matkalla uudelleen, hll. MULTI PETE laukkaili 2.ulkoa
loppukaarteessa hylkäykseen. TURPIO haparoi lähtösuoralla mutta pääsi 3.ulos,
mistä oli vaisu. HIPSUN LIKKA lähti lujaa mutta laukkasi ensimmäisessä
kaarteessa ja matkalla hylkäykseen. PERHON NOPSA laukkasi 5.ulkoa 500 jäljellä
hylkäykseen.
Väliajat: 36,5/Rillan Likka
33,5/Vokun Viesti 30,5/sama 32,5/sama