JUOKSUSELOSTUKSET VIEREMÄN YLÄ-SAVON HIPPOKSEN RAVEISTA 5.6.2009

 

 

OLOSUHTEET: Hyväkuntoinen kesärata, mutta muuten todella kylmä keli

 

Lähtö 1

 

14 Arsti lähti laukkojen sävyttämässä lähdössä hyvin liikkeelle takamatkalta ja eteni nopeasti johtavan rinnalle. Keulahevosen laukatessa siirtyi kärkipaikalle 600 jäljellä ja piti varmoin ottein voittoon. 1 Raahen Santra käynnistyi hitaasti. Juoksi toisessa ulkoparissa kaukana kärkiparista, eikä pystynyt tosissaan haastamaan voittajaa. 7 Hissun Katti eteni keulaan ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Laukkasi 600 jäljellä ja jäi ratkaisevasti. Paikkasi vielä mukavasti laukkansa ja oli kolmas. 13 Serrin Severi sai ehjän juoksun sisäradalla ja otti maksimisijoituksen. 10 Poika-Osama ja 5 Haipotti laukkasivat alussa ja tulivat loppumatkan tasaisesti. 12 Janeros meni ravia mutta ei vakuuttanut. 2 Kirpun Poika haparoi heti alussa ja laukkasi myöhemmin menettäen mahdollisuutensa. 8 Vireen Viima oli myös laukkapäällä. 4 Roke johti alkumatkan, mutta taipui pahoin lopussa. 6 Veeran Liekki, 9 Huivin Helka, 11 Erä-Ero ja 15 Vieskerin Lento laukkalivat kaikki hylkäyksen.

 

Väliajat: 38,0/Hissun Katti 36,0 37,0 37,5/Arsti

 

 

Lähtö 2

 

2 Mickey Dean siirtyi keulaan ensimmäisessä kaarteessa ja kesti ajettuna voittoon. 9 Star Guer juoksi toisessa ulkoparissa ja eteni johtavan rinnalle viimeisellä takasuoralla. Kiritti hyvin muttei pystynyt ohitukseen. 10 Unforgiven lähti 600 jäljellä kolmannen radan veturiksi ja kesti mukavasti kirinsä maaliin saakka. 6 Miss Chailand hakeutui viimeisessä kaarteessa sisäradoilta vapaille vesille ja kiri loppusuoraa hyvin. 14 River's Robust lähti kolmannelle radalle Unforgivenin perään, muttei jaksanut aivan seurata lopussa. 12 Piqudan oli kolmannesta ulkoa tasainen. 5 Activa Windcape antoi johtavan takaa turhan aikaisin periksi. 15 Clayland's Feat ja 8 Choc Chee juoksivat kaukana sisäradalla eivätkä pystyneet lopussa liiemmin parantamaan asemiaan. 3 Heady Gazelle laukkasi lähtöön ja jäi pahoin. 7 Hot Moon Fibber jäi kauaksi kärkisijoista. 1 Greeper piti alussa keulapaikan, mutta laukkasi kaarteessa. Uusi laukka viimeisellä takasuoralla vesitti mahdollisuudet. 4 Arlene Taylor laukkasi sisäradalta hylkyyn. 11 Mo Herman matkasi johtavan rinnalla, kunnes pääsi ahtaassa paikassa 400 jäljellä pudottamaan johtavan taakse. Laukkasi samassa hylkyyn. 13 Tapson laukkasi hylkyyn parijonosta 1500 jäljellä.

 

Väliajat: 22,5/Mickey Dean 22,5 20,0 17,0

 

Lähtö 3

 

9 Helmen Vili kiersi kolmatta koko ensimmäisen kierroksen, kunnes painui maalin kohdalla keulapaikalle. Irtosi lopussa helppoon ja vakuuttavaan voittoon. 8 Virijori juoksi ensin kolmannessa ulkona, kunnes pääsi puikkaamaan johtavan taakse kierros jäljellä. Seurasi varmoin ottein toiseksi. 3 Riikkeri R laukkasi alussa ja juoksi sitten sisärataa. Vetävissä selissä nappasi kolmosrahat. 10 Noriko laukkasi alkumatkasta ja uudestaan vielä viimeisellä takasuoralla. Laukat huomioonottaen oli jälleen hyvä. 1 Termeli nosti viimeiseen kaarteen alussa sisäradalta toiseen ulos. Ei lopussa pystynyt enää ohituksiin. 7 Vireliina jäi kierros jäljellä toiselle ilman vetoapua. Lopussa hevonen joutui hieman antamaan periksi. 5 Passin Liina juoksi ensimmäisen kierroksen johtavan rinnalla. Laukka 800 jäljellä pilasi pelin ja hevonen putosi hännille. 2 Vinskatti laukkasi keulapaikalta 1100 jäljellä. Tuli loppusuoraa kiritilojen löydyttyä hienosti ja oli maalissa kolmas. Hylättiin kuitenkin pitkästä laukasta.

 

Väliajat: 36,0/Vinskatti 32,0 31,5/Helmen Vili 32,5

 

Lähtö 4

 

8 Toiverilla ampui alussa kasiradaltakin keulaan ja hallitsi siitä varmoin ottein. 4 Huvin Poika seurasi johtavaa toiseksi saamatta mahdollisuutta ohitukseen. 6 Vornikka puristi johtavan rinnalta urheasti kolmanneksi. 7 Virgino pudotti alkumatkasta sisäradalle kolmanneksi. Ei pysynyt lopussa kärkikolmikon vauhdissa. 2 Muiston Viljo sai hyvän juoksun toisessa ulkona, mutta antoi pahasti periksi loppusuoralla. 11 Tuutor teki ensimmäisenä ratkaisun hyökätessään kolmannelle 1100 jäljellä. Tuli ulkoratoja tasaisesti maaliin saakka. 10 Tinos laukkasi viimeisessä kaarteessa, mutta sijoitukseen tuolla tuskin merkitystä oli. 5 Eero Ponsi oli oikein vetämätön kolmannesta ulkoa. 9 Yrjänän Sälli laukkasi neljännestä ulkoa loppusuoran alussa. 3 Rimeo oli pitkältä tauolta vielä talviterässä ja vaipui takajoukkoihin. 12 E.V. Ruuti lähti seuraamaan kolmannelle radalle Tuutoria. Laukkasi mahdollisuutensa 800 jäljellä. 1 Soviirin Muisto laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkäykseen.

 

Väliajat: 28,0/Toiverilla 30,5 31,5 27,5

 

Lähtö 5

 

4 Livi Brat lähti kolmannesta ulkoa kiriin viimeisellä takasuoralla. Loppukaarteessa päästi neljättä kirineen jo edelleen ja nousi sitten itse neljännelle. Kiri loppusuoraa ahnaasti ja ehti lopulta helppoon voittoon. 1 Boavista Bob sai paikan toisesta ulkoa, josta ruuna kiri tilaa saatuaan kakkoseksi. 8 Magic Games lähti takasuoralla kiriin neljättä rataa pitkin. Teki urhean kirin, mutta olisi voinut kolmannella radalla kirivaiheessa pysyessään olla ainakin pykälää korkeammalla. 7 Egella taisteli johtavan rinnalta hienosti neljänneksi. 9 New Grove Jeton tuli kaukaa viidennestä sisältä lopussa viidenneksi suuremmin kuitenkaan kiertelemättä. Myös 11 Orlando Avenger juoksi sisällä, eikä saanut keulahevosen taipuessa kiritiloja ajoissa. Voimia jäi varastoonkin. 12 Fighter Tilly kiri viidennestä ulkoa tasaisesti. 10 Ithacus käänsi loppusuoran alussa rajusti ulospäin kiriväyliä etsien, muttei jaksanut juuri ohitella. 6 Double Dahlia haki kovassa avauksessa keulapaikan haltuunsa. Väsyi loppusuoralla joukon hännille. 3 Den Helders jäi pahasti pussiin johtavan taakse. Tämän startin voi unohtaa. 2 Mine Star ja 5 Summer Woman laukkasivat alussa hylkäykseen.

 

Väliajat: 11,5/Double Dahlia 16,0 16,0

 

Lähtö 6

 

6 Oraoptio oli kuin uudestisyntynyt ja hallitsi keulapaikalta lähtöä suvereenisti. Ylivoimainen esitys. 5 Purjeen Jeku kiersi kolmannesta ulkoa toiseksi. 7 Luvisan Lento kävi alussa kyselemässä hetken keulaakin, mutta tyytyi sitten paikkaan johtavan takana. Nosti toiseen ulos 800 jäljellä ja iski kohta kolmannelle. Juoksukulkuun nähden esitys oli ihan mainio. 1 Poika Kevätön sai tulla sisärataa koko matkan ajan ja saavutti maksimisijoituksen. 4 Babaari juoksi koko matkan hännillä eikä loistanut. 8 Piirron Tapi kiersi alussa hetken kolmatta, kunnes pääsi parijonoon ja pian johtavan rinnalle. Oli ennakko-odotuksiin nähden selkeä pettymys taipuessaan kauaksi kärjestä. 2 Rillan Poika oli vaikeuksissa jo ensimmäisen kierroksen aikana. 3 Kevättömän Saku haparoi alussa, mutta pääsi sujuvasti toiseen ulos. Taipui todella pahasti viimeisen puolikkaan aikana.

 

Väliajat: 24,5/Oraoptio 25,5 28,5 28,5

 

Lähtö 7

 

1 Ottawa Launcher nosti sisäradalta suosikin perään toiseen ulos 1300 jäljellä. Hyökkäsi kolmannelle viimeisen kaarteen lopussa ja kiri varmaan voittoon. 3 Leader Grandchamp nousi toisen radan veturiksi 1300 jäljellä. Menetti ravirytminsä viimeiseen kaarteeseen mentäessä ja näytti olevan jo lyöty. Kontrasi kuitenkin hienosti suoralle päästyään ja kamppaili kakkoseksi. 7 Sammi Punk juoksi pääjoukon viimeisenä. Kiri loppusuoraa oikein mallikkaasti kolmanneksi. 4 Goor Du Ling johti joukkoa ja näytti jo karkaavan viimesessä kaarteessa voittoon. Loppusuora oli kuitenkin liikaa ja hevonen väsyi neljänneksi. 5 Yahuu tuli tasaisesti maaliin. 6 Curry Dahlia taipui lopussa pahasti.

 

Väliajat: 12,0/Goor Du Ling 16,0 16,0 17,5

 

Lähtö 8

 

11 Shanley Del oli vielä viimeisen takasuoran puolivälissä joukon hännillä, mutta kiri hienosti voittoon pitkällä kirillä. 3 Ben Dolino pääsi kolmannesta sisältä nousemaan ulkoradoille sopivasti ennen keulahevosen sammumista. Kiri mallikkaasti maaliin saakka, vaikkei voittajalle pystynytkään vastaamaan. Myös 1 Roberto Ricco juoksi takajoukoissa, mutta kentän kääntyessä sekin nousi vielä totosijalle. 5 Sweet Jesse lähti vauhdikkaaseen kiriin viimeisen takasuoran puolivälissä. Katkesi hieman loppusuoralla. 4 Bravoure jäi takasuoran ruuhkassa hieman pussiinkin, mutta kiritilojen löytyessäkään ruutia ei suuremmin ollut jäljellä. 9 Amoy tuli sisärataa tasaisesti maaliin. 10 Wild Happy Queen laukkasi alussa, mutta löysi kuitenkin paikan neljännestä ulkoa. Kiri vain tasaisesti. 6 Kim Carrot otti aluksi keulat, mutta joutui paikastaan luopumaan kierros jäljellä. Sammui takasuoralla pahasti. 12 Sexgirl jäi alkumatkan laukassaan ratkaisevasti. 7 Luikon Patricia ei jaksanut paikkaa johtavan rinnalla, vaan sammui kauaksi kärjestä. 8 Rafael Kemp oli todella huono eikä saanut mitään otetta kärkiporukasta. 2 Dur Minover prässäsi itsensä keulaan kierros jäljellä. Teki takasuoralla jo selvän pesäeron muuhun porukkaan, mutta laukkasi harmittavasti viimeisessä kaarteessa hylkyyn. Oli ravatessaan taistellut voitosta.

 

Väliajat: 14,5/Kim Carrot18,0/Dur Minover 19,0 19,5

 

Lähtö 9

 

4 Classy Madam otti keulapaikan haltuunsa ja vastasi siitä niukkaan voittoon. 2 Baby Baker pääsi ensimmäisellä takasuoralla kääntämään sisältä kolmanteen ulos. Hyökkäsi 550 jäljellä kolmannelle, lepuutti toisessa ulkona hetken ja haastoi sitten loppusuoralla keulahevosen tosissaan. 5 Namesake Kemp jäi alussa todella kauaksi. Lähti kolmannelle 700 jäljellä ja kiri todella hienosti kolmanneksi. 8 Edward Express jäi myös alussa kauksi pääporukasta. Kiri myös ihan asiallisesti loppua. 6 Stonehead's Rise oli toisesta ulkoa vain tasainen. 1 Carlo Express yritti lopussa parannella asemiaan sisäratareissun jälkeen, muttei liiemmin edennyt. 7 Joe's Moody Blues piti tempoa yllä johtavan rinnalla. Näytti hyvältä vielä loppusuoralle käännyttäessä, mutta heitti sitten leikin pahasti kesken viimeisellä satasella. 12 Rasmus ei pysynyt kärken kyydissä, vaan valui neljännestä ulkoa hännille. Myös 3 Empire Leader oli johtavan takaa todella huono ja väsyi hyvissä ajoin. 9 Mystic Tail laukkasi ensimmäisellä takasuoralla hylkäykseen.

 

Väliajat: 14,5/Kim Carrot18,0/Dur Minover 19,0 19,5

 

Lähtö 10

 

2 Grace Dahlia sai vetää maltillista tahtia keulapaikalla ja kesti voittoon pahimman haastajan laukattua maaliin. 1 Montevideo seurasi johtavaa toiseksi. 4 Karthikeyan juoksi maltillisessa matkavauhdissa johtavan rinnalla. Useampi laukka loppusuoralla nosti hevosen kolmanneksi. 5 Steel Storm ja 3 Carmen Sera pääsivät laukkojen avittamana nousemaan rahasijoille. 11 Big Half Moon nappasi viimeiset rahat vaisulla esitykselläkin. 12 First Rock juuttui alussa ulkoradoille ja joutui pakittamaan hännille. Laukkasi takajoukoissa viimeisen kaarteen lopussa, kuten myös 6 Dean Vic. 8 Growling Grouch kiersi alun kolmatta ja väsyi raskaan juoksun jälkeen pahoin. 7 Dorian Gray haastoi kolmannesta ulkoa alkaneella kirillään voittajan tiukasti, mutta pilasi pelinsä laukkaan juuri ennen maalia. 9 Bocartamara nousi neljännestä sisältä kiriin loppusuoran alussa. Laukka vei hevoselta rahasijan. 10 Mathilda Thumper kiri todella tulisesti viimeisen kaarteen viidettäkin rataa ja olisi ravilla ollut kiinni totosijassakin.

 

Väliajat: 17,0/Grace Dahlia 21,0 24,5 18,0