JUOKSUSELOSTUKSET VIEREMÄN YLÄ-SAVON HIPPOKSEN RAVEISTA
10.8.2007
Vieremällä
ravattiin kesäisen hyvissä olosuhteissa.
Lähtö 1
Timo Vääränen
ajoi osaksi omistamansa ja valmentamansa nelivuotiaan ori Valtrauksen
johtopaikalta todella lupaavaan voittoon. Kova lopetus irtosi Vieskerin pojalta
leikitellen, joten tämä oripoika saattaa olla ikäluokkahevonen.
VALTARAUS irtosi
keulasta 1.29,5-vauhtisella päätöspuolikkaalla leikittelevän helppoon voittoon.
VIPLIINA seurasi johtavan takaa toiseksi. PURON VERTTI nousi 3.sisältä 800
jäljellä kuolemanpaikalle. Kamppaili siitä kakkostilasta, mutta jäi
kolmanneksi. VITRAKKA riitti 4.sisältä neljänneksi. TAIMER juoksi pääasiassa
kuolemanpaikalla ja oli kohtuullinen viides. PERHON NOPSA seuraili 5.sisältä
kuudenneksi. Ajautui lopussa merkityksettömästi pussiin. VIHNU laukkasi lähtöön
ja uudelleen ensimmäisessä kaarteessa ja pysyi sitten porukan hännillä. VIBA ei
riittänyt 2.ulkoa. SIKURIN SANTERI laukkasi kaksi kertaa alkumatkalla. Hyökkäsi
päätöskierroksella takajoukosta ulkoradoille, mutta laukkasi vielä kerran ja
hylättiin siis liioista laukoista. TEMPPULI, HISSUN SERI ja HIRNUN POIKA
laukkailivat eivätkä esittäneet ihmeitä. MASSIN KUVA kiersi kolmatta rataa
pitkin ja laukkasi 700 jäljellä hylkäykseen asti.
Väliajat:
42,5/Valtraus 40/sama 35/sama 29,5/sama
Lähtö 2
Välistartissaan
Joensuussa raskaan juoksun jälkeen taipunut Pay Back Runner sai nyt tehdä oman
juoksunsa keulassa, ja tuloksena oli helppo voitto.
PAY BACK RUNNER
voitti keulasta helposti. SLICK BOOZER hyökkäsi 2.ulkoa 800 jäljellä
kolmannelle radalle ja pääsi 500 jäljellä kuolemanpaikalle. Tuli hyvin perille
asti toiseksi. Kiri viimeiset 800 metriä 1.15,5-vauhtia. RIVER'S ROBUST
laukkasi kaksi kertaa johtavan takaa alkumatkalla, mutta piti paikkansa. Riitti
päätöspuolikkaalla kolmanneksi. BARON CASH seurasi 3.sisältä neljänneksi.
SIENNE nousi 3.ulkoa 800 jäljellä Slick Boozerin perään kolmannelle radalle,
mutta kiri jäi vaisuksi. AMAZING ELEGANT oli vaisu 5.sisältä. GROVE'S DANER
laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja oli sitten vaisu 4.sisältä. CASH MACHINE
laukkasi lähdössä pitkäksi. BALLS ON FIRE laukkasi kuolemanpaikalta
loppukaarteessa väsyneenä hylkäykseen.
Väliajat: 18/Pay
Back Runner 20.5/sama 19,5/sama 16,5/sama
Lähtö 3
Värikäs koitos
ratkesi loppusuoran alussa, kun Veikko Asikainen löysi kiritilaa Benjam Da
Capolla.
BENJAM DA CAPO pääsi
nousemaan johtavan takaa toiselle radalle loppusuoran alussa ja kiri
varmaan voittoon. LITTLE BLACK juoksi nykivässä vauhdissa keulapaikalla ja
kesti hyvin toiseksi. CARLO EXPRESS tuli kolmatta rataa pitkin kunnes pääsi 600
jäljellä kuolemanpaikalle. Jaksoi hienosti raskaan juoksun ja oli kolmas.
BOULDER LAW juoksi pääasiassa 4.ulkona, mistä eteni kiertelemättä neljänneksi.
QUEEN OF CAPE hyökkäsi 5.ulkoa 500 jäljellä ja kiri kohtuullisesti viidenneksi.
FAST COMPANY nousi 5.sisältä ulos loppukaarteessa ja lopetti aivan ulkoa
juosten kuudenneksi. MIKE HOUDINI oli 2.ulkoa tasainen seitsemäs. TAS TRIGGER
ei jaksanut parantaa 3.ulkoa. WHIPPER kiersi alkumatkalla 2.ulos, mistä oli
vaisu. HALIFAX STEEL laukkasi 4.sisältä 700 jäljellä ja jäi ratkaisevasti. BIG
STREET SAM kiersi 1500 jäljellä kuolemanpaikalle, mistä antautui viimeisellä
takasuoralla. LAPSTOGO TINKER laukkasi 6.ulkoa 800 jäljellä ja jäi
ratkaisevasti. Tuli taustalla juosten maaliin.
Väliajat: 18,5/Little
Black 19,5/sama 19/sama 17/sama
Lähtö 4
V4-pelin pankki
Turpio kampesi keulasta ulospäin loppusuoralla ja tuomaristo tarkesteli
tapahtumia tallenteelta. Juoksu hyväksyttiin, joten V4-systeemit jatkoivat
kulkuaan kesäisessä illassa. Pelimiehille annetaa vihje Tohinan Nannasta, jonka
urhea juoksu päättyi hylkäykseen.
TURPIO piti keulasta
varmaan voittoon, vaikka kampesi loppusuoralla ulospäin. K.P.ALPERTTI nousi
3.sisältä 1100 jäljellä 2.ulos, mistä eteni loppusuoralla toiseksi. LAHJUKSEN
TIITUS lopetti 6.sisältä loppusuoralla aivan ulkoa lujaa kolmanneksi. NEERO
PUNKI eteni 3.ulkoa ja USTAN RILLA 4.ulkoa loppusuoralla tasaisesti sijoille
neljä ja viisi. HUVIN TÄHTI eteni 5.sisältä enempiä kiertelemättä kuudenneksi.
S.P.ROOMEO oli vaisu 4.sisältä. RUSMAN VILI pysyi 7.sisältä hännillä. HESO oli
vaisu johtavan takaa. KUVAN KARU laukkaili alkumatkalla ja jäi ratkaisevasti.
PIRTEL laukkasi kaksi kertaa avauskierroksella ja jäi ratkaisevasti. MIKKO
VILKASTUS laukkasi kaksi kertaa alkumatkalla. Nousi hänniltä kierros jäljellä
kolmannelle radalle, mutta laukkasi vielä kerran ja hylättiin liioista
laukoista. RILLAN TÄHTI laukkaili kuolemanpaikalta viimeisellä takasuoralla
hylkäykseen. TOHINAN NANNA laukkasi lähdössä ja 1200 jäljellä. Lähti hänniltä
kierros jäljellä kolmannelle radalle ja pääsi 500 jäljellä johtavan taakse.
Laukkasi siellä voimissaan 150 jäljellä ja hylättiin liioista laukoista. On
paljon tulosriviään parempi. SARLON TYTÄR laukkasi lähtöön ja keskeytti.
Väliajat: 34/Turpio
32,5/sama 29,5/sama 32,5/sama
Lähtö 5
Ei iltaa ilman
Eeroa. Hakkarainen ajoi tällä kertaa voiton sopivaan aikaryhmään päässeellä
Tamins's Dancerilla.
TAMIN'S DANCER nousi
3.ulkoa loppusuoralle tultaessa kolmannelle radalle ja ehti selvään voittoon.
NICOLETTE INDEX kesti keulasta toiseksi. CAP HALFMOON laukkasi 5.ulkoa 700
jäljellä. Lopetti kaukaa takaa lujaa kolmanneksi. BORIS DAHLIA eteni 4.ulkoa
tasaisesti neljänneksi. IT'S LILY jäi johtavan taakse voimissaan pussiin.
INFINITE GREED taipui kuolemanpaikalta loppusuoralla kuudenneksi. LONGLAKE
ZACHRIS jäi 3.sisältä vaille kiritilaa. LUCI MENDINO kiersi alkumatkalla
2.ulos, mistä oli kahdeksas. ÍL BARONE peruutti alkumatkalla 6.ulkos, mistä ei
kyennyt parantamaan. MINI FIRST ei riittänyt 4.sisältä. BLUE MEMORY laukkasi
lähdössä hylkäykseen.
Väliajat:
13,5/Nicolette Index 16/sama 15,5/sama
Lähtö 6
Keula oli
valttia, kun Pusteli ja Aki Hietala veivät porukkaa maaliin asti. Todellisen
jättiyllätyksen teki 13-vuotias tamma Suskan Tyttö, joka oli raskaasta
juoksusta huolimatta toinen.
PUSTELI piti
keulasta niukkaan voittoon. SUSKAN TYTTÖ tuli kolmatta rataa pitkin kunnes
pääsi 900 jäljellä kuolemanpaikalle. Taisteli siitä vahvasti toiseksi. POIKA
KEVÄTÖN nousi 4.sisältä ulos loppusuoran alussa ja lopetti juosten kolmanneksi.
RILLAN POIKA nousi 5.sisältä 500 jäljellä 5.ulos ja kiri ulkokautta
neljänneksi. PIKKU-RILLA aloitti kuolemanpaikalla ja jatkoi 900 jäljellä
2.ulkona. Hyökkäsi 300 jäljellä kolmannelle radalle, mutta oli vain tasainen
viides. TARPA ei löytänyt 2.sisältä vapaata kiritilaa. TOSI-JAPI seuraili
3.sisältä seitsemänneksi. HOVI ARSKA oli 3.ulkoa tasainen kahdeksas. HALLAVEI
haparoi 5.ulkona 600 jäljellä. Yritti sitten sisäkautta, mutta ajautui
sisäkentän puolelle tullen hylätyksi. IINAWAT hyökkäsi loppusuoralle tultaessa
4.ulkoa, mutta laukkasi loppusuoralla hylkäykseen.
Väliajat:
25,5/Pusteli 26,5/sama 26,5/sama
Lähtö 7
Aiemmin hitaana
avaajana tunnettu 12-vuotias ruuna Millstone's Original avasi nyt johtoon ja
voitti selvästi!
MILLSTONE'S ORIGINAL
irtosi keulasta selvään voittoon. GLACE CLASSIC seurasi johtavan takaa
toiseksi. SUPER PLATINUM seurasi 3.sisältä kolmanneksi. TEX ISLAND kamppaili
kuolemanpaikalta neljänneksi. STONE CAPES BUD eteni 5.ulkoa enempiä
kiertelemättä viidenneksi. ORLOTTE WAY seurasi 2.ulkoa kuudenneksi. GO HERO sai
4.ulkoa kiritilaa vasta loppusuoralla ja jäi seitsemänneksi. Tämän startin voi
unohtaa. RULE THE ROOST oli 3.ulkoa vaisu. VIDELJEFF juuttui kiertämään
kolmatta rataa pitkin ja jäi ymmärrettävästi hännille. MAY I RIDE oli vaisu
4.sisältä. CASINO DAHLIA laukkasi lähdössä hylkäykseen.
Väliajat:
12,5/Millstone's Original 15/sama 14,5/sama
Lähtö 8
Arto Komulainen
ajoi illan toisen voittonsa ruuna Winnebagolla.
WINNEBAGO kiri
4.ulkoa päätöspuolikkaalla ulkoratoja pitkin varmaan voittoon. MR ARTEMIS nousi
4.sisältä 400 jäljellä 2.ulos, mistä lopetti loppusuoralla juosten toiseksi.
CALLELA SYDNEY kamppaili kuolemanpaikalta kolmanneksi. SKY'S LIMIT nousi
3.sisältä kierros jäljellä 2.ulos. Nousi 400 jäljellä kolmannelle radalle ja
eteni neljänneksi. FRIEND COMPANY näytti keulassa pitkään voittajalta, mutta
taipui päätössatasella viidenneksi. QUICK TRAIN oli 5.ulkoa tasainen kuudes.
E.V.SHENNA yritti 5.ulkoa päätöspuolikkaalla kiriä ulkoratoja pitkin, mutta jäi
seitsemänneksi. STAR QUITO pääsi pian johtavan taakse, mistä oli vaisu. BARON
DAY laukkasi 2.ulkoa 1100 jäljellä ja jäi taustalle. SAFIR BLICK laukkasi
lähdössä hylkäykseen. Tuli kuitenkin maaliin asti ja oli asiallinen. SWEET
JESSIE laukkasi alkumatkalla hylkäykseen. GREEPER laukkaili alkumatkalla ja
hylättiin radalta poistumisesta. CHILLY T.T laukkasi 3.ulkoa etusuoralla
hylkäykseen. ZORINA G laukkasi lähtösuoralla hylkäykseen. SACRIFICE DREAM
laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja keskeytti.
Väliajat:
21,5/Friend Company 21/sama 20/sama 18/sama
Lähtö 9
Mauri Jaaran
illan toinen voitto tuli miehen tallista ensimmäisen starttinsa juosseen
kolmevuotiaan lupauksen Malabar Rossin rattailla.
MALABAR ROSS kiersi
2.ulkoa 1200 jäljellä kuolemanpaikalle, mistä jyräsi johtoon 500 jäljellä.
Erkani sitten vahvasti selvään voittoon. MY PROMISE nousi 6.ulkoa 800 jäljellä
selässä kolmannelle radalle ja kiersi ulkoratoja pitkin lujaa toiseksi. VANILLA
NEWPORT tuli aluksi kolmatta rataa pitkin, mutta pääsi pian 3.ulos. Hyökkäsi
loppusuoralle kaarruttaessa ja eteni kolmanneksi. EASTERN ROSE seurasi 2.ulkoa
neljänneksi. FIRMINO eteni 4.sisältä päätöspuolikkaalla enempiä kiertelemättä
viidenneksi. JISON nousi 5.ulkoa 800 jäljellä vetämään kolmannen radan jonoa ja
kesti kuudenneksi. EDWARD EXPRESS nousi 2.sisältä loppusuoralla toiselle
radalle mutta ei jaksanut parantaa. K.V.CARLOS juuttui kiertämään kolmatta
rataa ilman vetoapua ja kesti siihen nähden hyvin kahdeksanneksi. BETE
SAKNUSSEN tyytyi seurailemaan 4.ulkoa. LADY LINNEA oli 3.sisältä vaisu. DESERT
BOY laukkasi lähdössä hylkäykseen. PRIVATE LOVE taipui keulasta viimeiseksi.
Väliajat: 15/Private
Love 18,5/sama 19/sama 17/Malabar Ross
Lähtö 10
Vieremän
totoravikausi päättyi Heikki Karjulan ja Kihin Ihmeen voittoon.
KIHIN IHME pääsi
2.ulkoa loppukaarteessa johtoon ja piti helppoon voittoon. LARABEE eteni
3.ulkoa loppusuoralla kiertelemättä toiseksi. RIUTAN TUURI kiri 4.ulkoa
päätöspuolikkaalla ulkoratoja pitkin kolmanneksi. PIIAN INTO kesti keulasta
neljänneksi. PIKKU-VILHO seuraili kärkiporukan tuntumasta sisäradalta
viidenneksi. HETAN VÄLKE jäi heti kärkiporukasta ja oli vakuuttamatta kuudes.
LARRY laukkasi lähdössä hylkäykseen. I.P.VÄLKE juoksi lähtölaukan jälkeen
5.ulkona, mistä keskeytti päätöskierroksella. MUISTON VÄLKKY laukkaili
hylkäykseen. KIKEN LENTO laukkasi toisessa kaarteessa hylkäykseen. TURPORIINA
painui kuolemanpaikalta johtoon 500 jäljellä, mutta laukkasi pian hylkäykseen.
Olisi ravilla ollut ainakin toinen.
Väliajat: 27,5/Piian
Into 29,5/sama 32/Turporiina