JUOKSUSELOSTUKSET VIEREMÄN YLÄ-SAVON HIPPOKSEN RAVEISTA 22.5.2009

 

 

OLOSUHTEET: Hyväkuntoinen kesärata

 

Lähtö 1

 

2 GRACE DAHLIA hallitsi juoksua alusta loppuun ja oli lopulta ylivoimainen. 5 TUXMAN kesti johtavan selästä toiseksi, mutta hävisi voittajalle reilusti. 6 MARGARETHASINE punnersi johtavan rinnalta kolmanneksi. 9 SOUL PRINCE matkasi kolmannessa sisällä. Jäi loppusuoralla vaille kiritilaa. 10 CELESTIAL ei toisesta ulkoparista pystynyt lopussa ohituksiin. 8 SISTER BABY haparoi ensi metreillä ja laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa. Uusi laukka 1400m jäljellä pilasi juoksun lopullisesti. 7 HARMIVAN oli neljännestä sisältä vaikeuksissa jo kierros jäljellä ja laukkasi lopulta viimeisellä takasuoralla. 1 FEEL MY PASSION ja 3 GHOST STORM hylättiin pitkistä alkulaukoista.

 

Väliajat: 24,0/Grace Dahlia 24,0 19,0 15,5

 

Lähtö 2

 

4 CHARLENE WOOD laukkasi kahdessa palautetussa lähtöyrityksessä pahasti, mutta hyväksytyssä se pääsi keulapaikalle, mistä irtosi helppoon voittoon. 3 MONTEVIDEO kesti ajettuna toiseksi johtavan selästä. 9 BLUE MERLIN matkasi ensimmäisen kierroksen toisessa ulkona, josta se nousi ahtaasti kolmannelle 1100m jäljellä. Kesti reipasvauhtisella kirikierroksella mallikkaasti kolmanneksi. 12 HÅSTENS BREGO kiri kaukaa takapareista neljänneksi, v.800m 16,4. 1 ACTIVA WINDCAPE taipui kolmannesta sisältä lopussa. 14 UKKO NARVA tuli takajoukoista kiertelemättä viimeisille rahoille. 8 GIMME MERCY jäi väsyvän taakse pussiin. 13 LUCKY MATIAS laukkasi pahoin alussa ja menetti pelin. 2 BEARHILLS ANGEL nousi ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalle, mutta väsyi hyvissä ajoin. 7 GIPSY IMAGE laukkasi viimeisellä takasuoralla hylkäyksen asti. 11 LUCKY MAGIC laukkasi lähdössä ja uudestaan matkan aikana. 15 ROBERTTO RASMUS käänsi neljännestä ulkoa hyökkäykseen 1200m jäljellä, mutta laukkasi häirittynä hylkäykseen.

 

Väliajat: 20,5/Charlene Wood 20,0 18,0 15,5

 

Lähtö 3

 

1 HUIVIN HELMI juoksi ensimmäisen kierroksen johtavan takana. Nousi 800 jäljellä toiselle radalla ja näytti jo olevan vaikeuksissa. Punnersi kuitenkin johtavan rinnalta niukkaan maalikameravoittoon selvässä johdossa olleen keulahevosen laukattua. 5 KULTAVILJA matkasi koko ajan kärjen takana ja pääsi loppusuoralla nostamaan kiriin kolmannelle. Hävisi voiton todella niukasti. 6 SAKU-SANTERI peri keulapaikan takasuoralla ja kesti kolmanneksi häviten voittajalle vain turvanmitan. 7 VANILLE sai pääjoukon kiinni viimeisellä takasuoralla, mutta laukkasi 400m ennen maalia. Kiri vielä mallikkaasti neljänneksi. 4 VEHMAS VEERA tyytyi seurailemaan kärkiporukkaa eikä kyennyt ohituksiin. 8 SIIRIN TAIKA ei tavoittanut pääjoukkoa missään vaiheessa vaan seuraili kauempana. 2 VILIMA-MIMMI laukkasi selvästä johtoasemasta viimeisellä takasuoralla. 3 HISSUN SERI laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa hylkäykseen.

 

Väliajat: 36,5/Vilima-Mimmi 34,0 32,5/Saku-Santeri 33,0

 

Lähtö 4

 

3 MICKEY DEAN haki keulapaikan hallintaansa ensimmäisessä kaarteessa ja hallitsi vaivattomasti maaliin saakka. Alkumetrit johtanut 2 ARMOR QUEEN oli johtavan takaa varma kakkonen. 15 SHARONNE BELLS lähti viidennestä ulkoa selässä kiriin 600m jäljellä ja käänsi kaarteeseen mentäessä jo neljännelle. Tuli vaikeista asemista hyvin loppua ja ehti kolmanneksi. 16 STAR GUER juoksu neljännessä ulkona ja jäi viimeisessä kaarteessa vähäksi aikaa pussiin. Kiri tilaa saatuaan hyvin neljänneksi. 10 GUENON PRINCE pysyi toisella radalla takahevosten hyökätessä. Kiri loppusuoraa tilaa saatuaan tasaisesti. 8 RIVER'S ROBUST nosti neljännestä sisältä toiselle radalla 800m jäljellä. Oli pitkään pussissa ja kiri viimeisen satasen pirtästi maaliin. 4 SWEET MATCH jäi alkulaukassaan paljon. Kiri v.1300m 17,4 ollen loppusuoralla vielä pitkään vetämättömissä selissä. 12 ELLIET SARA ei kaukaa takaa pystynyt lopussa kärkikamppailuun ja tuli tasaisesti maaliin. 5 MR CROWN BUNTER juoksi alun johtavan rinnalla, kunnes sai selän eteensä. Hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannelle, mutta kiri ei kantanut. 1 BELLA REVE väsyi pahasti kolmannestä sisältä loppusuoralla. 13 OZZY OSCAR ei pysynyt vauhdikkaampien mukana kirissä ja jäi takajoukkoihin. 11 SKY'S LIMIT kiersi alun kolmatta kunnes pääsi johtavan rinnalle. Väsyi siitä viimeiseksi. 9 SNABB PRINS hylättiin kuudennelta sijalta loppusuoralla tapahtuneen murtautumisen vuoksi.

 

Väliajat: 22,5/Mickey Dean 22,0 22,0 18,0

 

Lähtö 5

 

10 SUPER EXPLOSIVE matkasi viidennessä sisällä käväisten viimeisellä takasuoralla myös toisella radalla. Oli todella kaukana keulahevosesta vielä loppusuoran auetessa, mutta ehti kanuunakirillä vielä selvään voittoon. Loppusuora sujui alle 10-vauhtia. 5 LOVISA CAP hyökkäsi toisesta ulkoa keulahevosen kimppuun 700m jäljellä. Nujersi sen vastarinnan helposti ja näytti lipuvan selvään voittoon. Kangistui hieman lopussa. 1 JOE'S MOODY BLUES juoksi johtavan takana. Pääsi kirimään vapaasti viimeisessä kaarteessa ja piti vauhtinsa maaliin saakka. 7 CHRISTALCLEAR eteni sisäkautta kirien neljänneksi. 2 MAXWELL D-DAY taipui keulapaikalta totosijojen ulkopuolelle. 4 LYSANA laukkasi lähtöön. Teki takajoukoista kelpo nousun rahasijalle. 9 SAGA BLICK oli kolmannesta ulkoa tasainen. 11 BOAVISTA BOB ei ulkoratojen kiriessään pysynyt tallikaverinsa vauhdissa. Myös 12 GIOCO CAVALLON kiri hyytyi ulkoradoille. 6 BLOND MAGIC taipui johtavan rinnalta viimeiseksi. 3 MY PROMISE laukkasi viimessä kaarteessa hylkyyn.

 

Väliajat: 17,0/Maxwell D-Day 20,0 18,5 14,0

 

Lähtö 6

 

6 JYLHÄTÄHTI nousi kierros jäljellä hyökkäykseen kolmannesta ulkoa ja voitti varmoin ottein. 1 RILLAN POIKA sai suojaisen reissun johtavan takana ja kiri lopussa niukasti ohi keulapaikalla taivaltaneen 3 VESKUN VOIMAN. Pitkältä tauolta palannut 8 MARIN MORI juoksi matkalla joukon viimeisenä ja kiri ihan mallikkaasti neljänneksi. 7 POIKA KEVÄTÖN seuraili tasaisesti koko matkan. 2 TIKTAATTORI sai hyvän juoksun toisessa ulkona, mutta oli taas kirissä ponneton ja vaipui porukan perälle. 9 VANKKURI lähti kolmannelle radalle voittajan perään, mutta ei pysynyt selässä kunnolla. Laukka viimeiseen kaarteeseen mentäessä pudotti ruunan lopullisesti kelkasta. 4 PARKETTI eteni alussa johtavan rinnalle, josta taipui takajoukkoihin. 5 VIRKKU-VIKKELÄ laukkasi heti lähtökiihdytyksessä eikä vakuuttanut senkään jälkeen.

 

Väliajat: 30,0/Veskun Voima 29,5 27,0 28,0

 

Lähtö 7

 

8 WHAT A JACKPOT juoksi toisessa ulkoparissa kaukana kärjestä. Iski viimeiseen kaarteeseen mentäessä johtavan rinnalle ja keulahevosen laukattua otti helpon voiton, v.600m 12,1. 2 DEN HELDERS lähti hyvin ja otti keulapaikan haltuunsa. Luovutti ne lopulta lähdön suosikille takasuoran lopussa ja peesaili lopulta toiseksi. 3 ORLANDO AVENGER jäi alussa johtavan rinnalle ja suosikin hyökätessä kolmannelle radalle vaati vauhtia keulahevoselta. Tyytyi lopulta laskeutumaan kolmanteen sisälle, mistä juoksunkulku huomioonottaen tuli hyvin loppua. Toki matkavauhti oli maltillista. 1 BRAVE DUSTY eteni sisärataa pitkin kovassa lopetuksessa neljänneksi. 6 DOUBLE DAHLIA juoksi toisen radan vetäjänä kaukana keulahevosesta. Ei pystynyt lopussa kärjen vauhdissa. 4 ROYAL SIMBA nousi sisäradalta toiselle radalle viimeisellä takasuoralla, mutta jäi hurjassa vauhdissa vetämättömään selkään eikä pystynyt ohituksiin. 5 CURRY DAHLIA laukkasi pahoin lähtöön ja keskeytti.

 

Väliajat: 20,5/Den Helders18,0/Go Hero 20,5 12,5

 

Lähtö 8

 

4 KIHAUS JR sai vetää ensimmäisen kierroksen keulapaikalla kävelyvauhtia. Oli kuitenkin loppusuoralla jo alakynnessä, mutta vastustajan laukka avitti oriin helppon voittoon. 2 TUPLARILLA juoksi kolmannessa sisällä, josta se pääsi loppusuoralla kirimään toiseksi. 6 SAMANTERI käynnistyi haparoiden ja jäi kärjestä lähes kahdeksankymmentä metriä. Tavoitti pääjoukon vasta toisella kierroksella ja lähti samantien kolmannelle. Jyräsi vastustamattomasti voittokamppailuun, mutta laukkasi ensin reilut sata metriä ennen maalia ja uudestaan vähän ennen maalia. Ilman loppusuoran laukkoja olisi taistellut voitosta, v.1600m 26,3. 3 HARJAN HILLA laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa. Ohitti lopussa muutaman väsyvän. 8 SULPARON ONNI ja 9 SIVIK eivät saaneet missään vaiheessa otetta kärkihevosiin. 7 TURKANA juoksi pääosin johtavan rinnalla, mutta laukkasi viimeisessä kaarteessa. 1 LEIMAN VEIKKA juoksi johtavan selässä. Laukkasi loppusuoran alussa, mutta ei olisi taistellut muutenkaan kirkkaimmista mitaleista.

 

Väliajat: 35,5/Kihaus Jr 33,0 27,0 26,0

 

Lähtö 9

 

1 GREAT CASHFLOW veti reipasta vauhtia keulapaikalla ja irtosi ylivoimavoittoon. 10 TRICKY HOPE pudotti kierros jäljellä johtavan rinnalta keulahevosen taakse, josta se seurasi toiseksi. 13 ZATTARE kiri neljännestä ulkoa hyvin kolmanneksi. 6 GOLDA HEARTS hyökkäsi 500m jäljellä toisesta ulkoa ja kiri neljänneksi. 7 QUICKSHOT HOSS laukkasi ensimmäisen kaarteen joukkokolarissa. Hevonen kiri loppusuoraa aivan ulkoratoja pitkin ja teki kovan juoksun, v. 1700M 16,4. 12 SHE lähti takamatkalta lujaa liikkeelle ja pääsi johtavan kantaan. Näytti olevan jo kierros jäljellä tyhjä, mutta sinnitteli lopulta rahoille. 4 EARTHA'S PRIDE seuraili neljännestä sisältä viimeisille rahoille. 9 LITTLE SMACKDOWN oli mukana ensimmäisen kaarteen kolarissa. Tuli tapansa mukaan hyvin loppua, muttei ehtinyt kahdeksatta sijaa korkeammalle. 5 BITE THE DUST haparoi ensi metreille. Pääsi kolmanteen ulos, muttei vakuuttanut kirissä. 11 BORG HACKSTABLE ja 8 ZAPATA AX jäivät alun kolarissa kauaksi, eivätkä pystynyt enää parantamaan. Sisärataa juossut 2 TAPSON jäi vaille kiritiloja pääjoukon taakse. 3 RUN DURAN taipui johtavan rinnalta.

 

Väliajat: 17,5/Great Cashflow 17,5 17,5 21,0

 

Lähtö 10

 

5 HILKKERMAN johti lähtöä alusta loppuun. 8 POIKA-OSAMA lähti viidennestä ulkoa kolmannen radan kiertoon 1200m ennen maalia. Sai tulla hyvässä selässä viimeiseen kaarteen saakka ja rutisti lopussa toiseksi. 13 HAIPOTTI sai laukkojen värittämässä juoksussa tasaisen reissun sisäradalla ja otti kolmossija. 6 KENRAALI juoksi johtavan rinnalla, mistä kesti hyväksyttävästi neljänneksi. 3 ROJALI kiersi ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa, kunnes laukkasi. Teki sitten tasaisen esityksen. 1 PARAATI juoksi sisäradalla kolmantena. Laukka 500m ennen maalia tuskin vaikutti sijoitukseen merkittävästi. 12 HUIVIN HELKA ei alussa päässyt pääjoukkoon kiinni ja otti lyhyen laukan. Tuli sitten tasaisesti maaliin. 2 HISSUN KATTI juoksi koko matkan toista rataa. Näytti välillä jo jäävän porukasta, mutta sai kirivaihteen silmään viimeisellä puolikkaalla. Laukkasi loppusuoran kirikamppailussa mahdollisen totosijan. 7 KIRPUN POIKA, 10 TURMELI ja 4 TÄHTI-MYRKKY laukkasivat kaikki lähtöön ja tulivat maaliin reilusti muun porukan takana. 9 VIIKEL lähti vetämään kolmannen radan jonoa. Eteni hyvin johtavan rinnalle viimeisen puolikkaan käynnistyessä, mutta laukkasi kaarteeseen mentäessä hylkäykseen.

 

Väliajat: 44,5/Hilkkerman 41,0 35,0 33,5