JUOKSUSELOSTUKSET VIEREMÄN YLÄ-SAVON HIPPOKSEN RAVEISTA 23.5.2008
 
KILPAILUOLOSUHTEET
Kesäisen hyvät
 
Lähtö 1
Laukkojen sävyttämän kauden avauksen vei itsekin kaksi kertaa laukannut Pirtero.
 
PIRTERO pääsi toisten laukkojen avustamana ajoissa johtopaikalle. Laukkasi 600 ja 300 jäljellä, mutta korjasi vastustajan laukan myötä selvän voiton. MATTILAN ARI laukkasi 2000 ja 900 jäljellä. Kiri sitten keskijoukosta toiseksi, vaikka tuli päätöspuolikkaan vain 1.39,9-vauhtia. R.R.MARLIINA laukkasi johtavan takaa kierros jäljellä ja korjasi sitten keskijoukosta kolmannen sijan. HISSUN RITU juoksi pääasiassa 3.sisällä ja oli vakuuttamatta neljäs. EUROVIISU laukkasi 4.sisältä 600 jäljellä ja oli vakuuttamatta viides. TINOTIINA juoksi hännillä sisärataa ja oli vaisu kuudes. SIRUN URHO laukkasi kahdesti alkumatkalla ja keskeytti. RIIKKERI R hylättiin alkumatkan laukasta. Jatkoi kuitenkin matkaansa ja otti mukavasti vauhtia. HILAN OLEKSI eteni ajoissa kuolemanpaikalle. Pääsi johtoon 300 jäljellä, mutta laukkasi voittokamppailusta 100 jäljellä hylkäykseen.
 
Väliajat: 47,5/Pirtero 43/sama 35,5/sama 39/sama
 
Lähtö 2
Yhdeksänvuotiaan orin Xanterin voittokuparinen rikkoutui arkisessa koitoksessa.

 
XANTER nousi 3.sisältä 300 jäljellä 2.ulos, mistä kiri loppusuoralla niukkaan voittoon. WINNEBAGO aloitti 4.sisällä, mistä laukkasi 1300 jäljellä. Kiersi pian kuolemanpaikalle, mistä kamppaili hyvin toiseksi. ACTION DOWNHILL sai johtavan takaa kiritilaa 100 jäljellä ja eteni kolmanneksi. CINDY FIRST lähti lujaa takamatkalta ja otti johtopaikan haltuunsa. Taipui loppusuoralla neljänneksi. MOODY MOON juoksi ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen 5.sisällä, mistä oli tasainen viides. SPECIAL MAN oli 4.sisältä vaisu kuudes. BITE THE DUST menetti pelin laukkaan 1700 jäljellä. Tuli viimeiset 1600 metriä 1.18,6-vauhtia. MIDNIGHT FIBBER jäi paljon lähtölaukassa ja keskeytti. STEAM GAME laukkasi 2.ulkoa 600 jäljellä hylkäykseen.
 
Väliajat: 20,5/Cindy First 20/sama 22,5/sama 18,5/sama
 
Lähtö 3
Mini Firstin juoksut on saanut usein raskaita juoksuja, mutta nyt se pääsi koko matkan johtoon.

 
MINI FIRST irtosi keulasta helppoon voittoon. LUIKON PATRICIA seurasi johtavan takaa toiseksi. MY CHER nousi 3.sisältä 700 jäljellä kuolemanpaikalle. Taipui loppusuoralla, mutta oli kolmas maalissa. ROPEMEN'S BOY pääsi 5.sisältä etenemään sujuvasti päätöspuolikkaalla, mutta oli vain tasainen neljäs. SPRING BEST nousi 4.sisältä 700 jäljellä 2.ulos ja oli viides. ERASIER taipui kuolemanpaikalta kuudenneksi. HANIVAN oli vaisu 2.ulkoa. NINA GAMBLER laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hylkäykseen.
 
Väliajat: 24/Mini First 22,5/sama 18/sama 16/sama
 
Lähtö 4
Tähti-Tino on kesäkenkään siirryttyään löytänyt vanhan voittovireensä
.
 
TÄHTI-TINO joutui johtopaikalla vetämään lujaa kolmannen puolikkaan, mutta torjui uuden haastajan rynnäkön loppusuoralla ja vastasi hienosti varmaan voittoon. KIHAUS JR nousi 2.sisältä viimeisellä takasuoralla 2.ulos, mistä kiri loppusuoralla voittokamppailuun. Näytti jo saavan otteen, mutta oli lopulta varma toinen. KEIMAN SANTRA seurasi 2.ulkoa kolmanneksi. ÖTY laukkasi pahoin lähtösuoralla ja jäi 7.ulos. Eteni sieltä päätöskierroksella enempiä kiertelemättä neljänneksi. Päätöskierros 1.28,1-vauhtia. P.S.RIKSA nousi 6.ulkoa 1200 jäljellä kolmannelle radalle ja kiersi sitkeästi viidenneksi. MANIERO eteni ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen 4.sisälle, mistä kiri päätöspuolikkaalla ulkokautta kuudenneksi. SIRO-MOONIKA jäi kauas ensimmäisen kaarteen lopun laukassa. Ajoi porukan kiinni ja kiri päätöskierroksella enempiä kiertelemättä hyvin seitsemänneksi. PURJEEN JEKU juoksi lähtölaukan jälkeen 5.ulkona. Nousi 700 jäljellä ulkoradoille ja lopetti kohtalaisesti kahdeksanneksi. RUSKEAPÄÄ oli 3.ulkoa yhdeksäs. RESORILLA pysyi 8.ulkoa hännillä. HILTTER oli vaisu 3.sisältä. M.L.VINKKELI pysyi 5.sisältä hännillä. MUTRIN JEHU oli vaisu 4.ulkoa. MORIN PURA laukkasi lähtöön, juuttui kolmannelle radalle ja keskeytti. LEIMAN VEIKKA prässäsi kuolemanpaikalla keulahevosta kolmannella puolikkaalla, mutta repesi 500 jäljellä laukalle. Hyppäsi uudelleen loppusuoralla. Ravilla olisi ilmeisesti kamppaillut voitosta.
 
Väliajat: 33,5/Tähti-Tino 33/sama 24,5/sama 27,5/sama
 
Lähtö 5
Parijono säilyi paikallaan loppusuoralle kaartumiseen asti. Tauolta palannut Smooth Blender näytti pitkään voittajalta, mutta Harri Konttisen tarkasti ajama High Time kiri lopussa edelle.

 
HIGH TIME eteni 3.ulkoa toista rataa pitkin loppusuoran alkuun asti. Hyökkäsi sitten ja ehti lopussa niukkaan voittoon. SMOOTH BLENDER nousi 2.ulkoa 300 jäljellä kiriin kolmannelle radalle ja kiri kärkeen. Jäi päätössatasella toiseksi, mutta palasi lupaavasti huoltotauolta. VANILLA NEWPORT nousi 4.ulkoa 400 jäljellä kolmannelle radalle ja kiri hyvin kolmanneksi. BARBARIC MOSES juoksi alkumatkan laukan jälkeen 6.ulkona. Kiri sieltä päätöspuolikkaalla hyvin neljänneksi. Viimeiset 800 metriä 1.15,7-vauhtia. MY JAGUAR eteni 3.sisältä enempiä kiertelemättä viidenneksi. TEX WILL kesti kuolemanpaikalta asiallisesti kuudenneksi. MAXWELL D-DAY haki takamatkalta johtopaikan 1400 jäljellä, mutta taipui loppusuoralla seitsemänneksi. TEXAS FIRE eteni 5.sisältä kahdeksanneksi. TRUMPETSIN avasi johtoon mutta laukkasi lähtösuoran päässä. Eteni pian 5.ulos, mistä kiri asiallisesti yhdeksänneksi. LUCKY JUSTINE jäi johtavan taakse pussiin. BREEZE FROM MOOR oli 7.sisältä vaisu. THE FIRST RAIN pysyi 6.sisältä hännillä. EASTERN ROSE oli vaisu 4.sisältä. LISBET HILL laukkasi sisäradalla hylkäykseen toisessa kaarteessa.
 
Väliajat: 19,5/Lucky Justine 19,5/Maxwell D-Day 20,5/sama 17,5/sama
 
Lähtö 6
Kenttä kääntyi loppusuoralla myös tässä kohteessa, kun Huituli tavoitti pitkään voittajalta näyttäneen Haaste-Pojan.

 
HUITULI nousi 3.ulkoa 700 jäljellä selkään kolmannelle radalle ja pääsi 500 jäljellä toiselle radalle ilman vetoapua. Tavoitti karkulaisen päätössatasella ja ehti lopulta valjakonmitan voittoon. HAASTE-POIKA hyökkäsi 2.ulkoa 700 jäljellä ja eteni takasuoran 1.20,0-vauhtisella pätkällä johtoon. Teki jo selvän eron muihin, mutta jäi päätössatasella toiseksi. Näytti hienolta, joten palaa pian voittokantaan. PESTIS haparoi lähtösuoralla, mutta pääsi 3.sisälle. Kiri sieltä loppusuoralla juosten kolmanneksi. RILLAN POIKA seurasi johtavan takaa mukavasti neljänneksi. KENSU oli 4.ulkoa tasainen viides. BABAARI eteni johtoon 300 metrin juoksun jälkeen. Repesi laukalle 500 jäljellä ja jäi kuudenneksi. Näytti hyvältä, joten voi pian yllättää jossain sopivassa seurassa. TUPLA-HELI ei juuri ottanut vauhtia ja pysyi hännillä. TIKTAATTORI laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä, mutta kiersi pian kuolemanpaikalle. Antautui siitä 500 jäljellä. RALLORI laukkaili alkumatkalla hylkäykseen.
 
Väliajat: 36/Babaari 30,5/sama 27,5/sama 23,5/Haaste-Poika
 
Lähtö 7
Tuomas Pakkanen sai heti revanssi Haaste-Pojan tappiolle, kun mies ajoi Matic Offin nappireissulla voittoon.

 
MATIC OFFI sai täydellisen juoksun johtavan takana, mistä ehti loppusuoralla niukkaan voittoon. SHE kesti keulasta toiseksi. RIDGEHEAD SECRET nousi 3.ulkoa 1100 jäljellä kolmannelle radalle. Ei saanut koskaan normaalia vauhtiaan päälle, mutta jumputti sitkeästi kolmanneksi. LUCI MENDINO lopetti 4.sisältä juosten neljänneksi. TAHASH MAHAL nousi 4.ulkoa 600 jäljellä kolmannelle radalle ja lopetti kohtuullisesti viidenneksi. ROYAL SIMBA jäi muista lähtölaukassa. Ajoi porukan kiinni, ja kiri päätöspuolikkaalla 1.16,0-vauhtia kuudenneksi. Voi pian yllättää iltaraveissa. FILLTHEBILL oli vaisu 3.sisältä. LYSANA oli pitkään vailla kiritilaaa 4.ulkona ja jäi kahdeksanneksi. SPRINGHTLY SPIN oli vaisu kuolemanpaikalta. GIANT GAME laukkasi lähdössä hylkäykseen. DIAMOND PINE nousi 2.ulkoa 600 jäljellä kolmannelle radalle, mutta laukkasi noususta 300 jäljellä. Ravilla olisi voinut vaikka voittaa.
 
Väliajat: 20,5/She 20,5/sama 16,5/sama
 
Lähtö 8
Kolmevuotias tamma Minoque aloitti uransa lupaavalla voitolla.


MINOQUE vastasi keulasta helppoon voittoon. SIR HURRICANE juoksi ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen 5.sisällä, mistä eteni etusuoralla 3.sisälle. Nousi 600 jäljellä kuolemanpaikalla ja haastoi asiallisesti voittajan. API'S COLT haki kuolemanpaikalta johtopaikkaa kunnes tyytyi 1500 jäljellä johtavan selkään, mistä riitti kolmanneksi. TOUR DE FORCE laukkasi toisessa kaarteessa ja jatkoi letkan hännillä 7.sisällä. Eteni sieltä päätöskierroksella kiertelemättä kohtuullisesti neljänneksi. GOLD GAMBLER laukkasi lähdössä ja juoksi sitten vakuuttamatta hännillä sisärataa pitkin. MAK JOSEFIN laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ja juoksi sitten pääasiassa toisella radalla ilman vetoa kaukana kärjestä. Laukkasi loppukaarteessa uudelleen ja jäi vakuuttamatta kuudenneksi. TWO WHITE SOCKS aloitti 3.sisällä, mistä laukkaili hylkäykseen.

Väliajat: 25/Minoque 24/sama 20,5/sama 14,5/sama
 
Lähtö 9
Suursuosikki Euro Kauhun laukkailu jätti kentän avoimeksi, joten hedelmän korjasi Mikupas.


MIKUPAS pääsi 2.ulkoa kierros jäljellä kuolemanpaikalle, mistä painui johtoon 600 jäljellä. Piti pahimman vastustajan laukattua selvään voittoon. JAVIER kulki lähtölaukan jälkeen viimeiset 1600 metriä 1.30,1-vauhtia ja eteni sujuvasti lähinnä sisärataa edeten toiseksi. K.P.ALPERTTI nousi 7.ulkoa viimeisellä takasuoralla ulkoradoille ja kiri kolmanneksi. TUUTOR meni johtopaikan kierros jäljellä ja haparoi 900 jäljellä. Seurasi sitten tasaisesti neljänneksi. LEHTOLAN VILMA oli 5.ulkoa tasainen viides. PILIVILLI painui kuolemanpaikalta kierros jäljellä keulaan, mistä laukkasi 500 jäljellä. Menetti pelin, mutta tuli vielä kohtuullisesti kuudentena maaliin. EURO KAUHU nousi kaukaa takaa 1400 jäljellä ulkoradoille, mutta laukkasi kärjen tuntumasta 800 jäljellä. Menetti lopullisesti pelin uuteen laukkaan loppukaarteessa. SELESTE kiersi lähtölaukan jälkeen pitkään kolmatta ilman vetoapua. Laukkasi uudelleen 300 jäljellä ja jäi hännille. TURO TEST laukkasi 1700 jäljellä ja jäi ratkaisevasti. LIKSAN VIRE nousi 3.sisältä viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle, mutta laukkasi rahasijalta hylkäykseen loppusuoralla. SIMO SUHARI eteni 3.ulkoa lennokkaasti päätöspuolikkaalla ja kiri päätössatasella haastamaan johtohevosta. Repesi 50 jäljellä laukalle ja menetti varman kakkossijan. KREIVIN AIKA laukkasi 4.ulkoa etusuoralla hylkäykseen.

Väliajat: 41,5/Tuutor 39/sama 28/Pilivilli 32/Mikupas
 
Lähtö 10
Princess Erica veti illan viimeistä hela vägen eli alusta loppuun.


PRINCESS ERICA piti keulasta helppoon voittoon. LORAN HEROX eteni 4.sisältä päätöskierroksella enempiä kiertelemättä toiseksi. CLEANING LADY eteni 5.ulkoa päätöskierroksella enempiä kiertelemättä kolmanneksi. BALEHILL BOB riitti johtavan takaa vakuuttamatta neljänneksi. IDA IVORY nousi 7.ulkoa päätöskierroksella ulkoradoille, mutta oli vain tasainen viides. BELLA ZAU yritti 3.ulkoa kierros jäljellä kolmatta rataa mutta jäi vakuuttamatta kuudenneksi. CHARMING DAN nousi 6.ulkoa 1200 jäljellä kolmannelle radalle mutta laukkasi 800 jäljellä. Jäi ratkaisevasti, mutta tuli vielä kohtuullisesti maaliin. DUR MINOVER jäi ratkaisevasti lähtölaukassa. BON DE RING oli vaisu 2.ulkoa. WILLE'S DI VICKY jäi ratkaisevasti lähtölaukassa. LUXURY'S STAR laukkasi 3.sisältä 800 jäljellä hylkäykseen. WILLY'S WINCESTER taipui kuolemanpaikalta 500 jäljellä ja laukkasi vielä loppusuoran alkupuolella hylkäykseen. ACHILLE'S HEEL kiersi 4.ulkoa kierros jäljellä 2.ulos, mistä hyökkäsi uudelleen viimeisellä takasuoralla. Laukkasi loppusuoran puolivälissä todennäköisen toisen sijan.

Väliajat: 21,5/Princess Erica 22/sama 18/sama 19/sama